keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Herkkutatit sopivat tom yamiin

Thaimaalainen hapan-tulinen tom yam mukautuu monenlaisiin raaka-aineisiin. Erityisen mukavan makuista keittoa syntyy tuoreista herkkutateista.

Sunnuntaina löytämäni jättitatin lakin olivat toukat maiskutelleet reikäiseksi, mutta jalka oli kiinteä ja muutenkin hyväkuntoinen. Siitä syntyi iltakeitto Tom Yam Kungin ohjeella.


Katkaravut voi jättää korvata joko kokonaan tai osaksi sienillä. Meidän tom yamissamme pääosassa oli pieneksi kuutioitu herkkutatti. Kourallinen katkarapuja antoi väriä keittoon.

Sienikeiton nimi on Tom Yam Hed.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Feta kääriytyy lettuun

Krepit, palačinka, injera. Ohuet taikinaletut, joissa on suolaista tai makeaa täytettä, ovat tuttuja monessa ruokakulttuurissa. 

Lettutaikinaan tarvitset:
5 dl maitoa / soijamaitoa / vettä
reilut 2 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
1 rkl rypsiöljyä
suolaa maun mukaan


Sekoita ainekset ja anna taikinan turvota 15 minuuttia. 


Meillä syntyi puolivahingossa välimerellinen täyte. Tarvitset sitä varten:


1 pkt fetaa 
jotain tummanvihreää lehtivihannesta (minä käytin hyvänheikinsavikkaa kasvimaan nurkasta)
1 dl mustia oliiveja
10 cm pätkä purjoa, pieneksi silputtuna
sileälehtistä persiljaa
1 rkl tuoretta salviaa pieneksi silputtuna


Kypsytä lehtivihannes kevyesti esimerkiksi vesitilkassa mikrossa. Silppua se ja muut ainekset, sekoita täyte ja mausta tarvittaessa ripauksella yrttisuolaa. 

Levitä täyte letuille, kääri ne rullalle ja ripottele päälle juustoraastetta. Kuumenna uunissa noin 10 minuuttia kunnes juusto sulaa.


Purjo tekee tästä täytteestä erityisen hyvää, sanoi (ruoka)kriittinen tyttäreni.