sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Seesamin makuinen ankerias ja tiikerin kakku

Tiikerin vuosi alkoi perinteisesti yhdessä perheen ja ystävien kanssa kokatessa. Ruokalista paranee vuosi vuodelta.Nyt listalla oli:

Kanaa cashewpähkinöiden kera
Seesamin makuinen ankerias
Tofu-kasviswokki
Paistetut nuudelit
Pikapaistettu pinaatti
Etikkakasvikset
Kuhapullakeitto

* * *

Tiikerin kakku


Sesamin maksuinen ankerias

1 ankerias, perattu ja nyljetty
marinadi:
1 rkl maizenaa
1/2 tl suolaa
1 tl seesamöljyä

Leikkaa nyljetty ankerias on 3 cm pituisiksi paloiksi. Ripottele palojen päälle suolaa ja maizenaa, pirskottele seesamöljyä. Anna marinoitua tunnin ajan.

Muut ainekset:
1 dl kevätsipuli- tai purjosilppua
1 rkl valkoviinietikkaa (alkuperäisessä riisiviinietikkaa)
1 rkl soijakastiketta
1 dl vettä
2 rkl rypsi- tai muuta paistamiseen sopivaa kasviöljyä

Kuumenna wokki tulikuumaksi ja lisää öljy. Kääntele kalapaloja minuutin ajan, jotta ne paistuvat pinnalta. Lisää viinietikka ja soijakastike. Kääntele varovasti parin minuutin ajan. Lisää vesi ja sipulisilppu. Anna hautua noin 5 minuuttia.

Ankerias on kiinteälihaista kalaa, joten sen liha ei pehmene kovinkaan paljon.

Tarjoile riisin kera.



Tiikerin kakku


Kakku on uniikkitaidetta à la Kaisa. Alkuperäistä kuvaa voi katsella http://www.12zodiac.com/img2/img-tiger.jpg. Kakun viimeistely ei valitettavasti ole samaa korkeaa laatua kuin koristelu, mutta hyvälle maistui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti